Elämätapa-asuminen kiinnostaa, hevoskylä synnyttää positiivisia mielikuvia

Tuusulan Hevoskylän kiinnostavuutta asuinpaikkana ja yrittäjän toimipaikkana kartoitettiin kyselytutkimuksella elo-syyskuussa 2016. Kyselyllä selvitettiin niin sanotun hevosystävällisen alueen ominaispiirteitä, vaatimuksia ja mahdollisuuksia kahden ensisijaisen kohderyhmän näkökulmasta: hevosalan yrittäjien ja ”eläinihmisten”, joihin myös hevosharrastajat kuuluvat.

Kyselyssä hyödynnettiin kahta eri menetelmää: avointa Harava-verkkokyselyä ja niin sanottua webpaneeli-kyselyä, jossa vastaajat edustavat suomalaisia kuluttajia valituilla rajauksilla. Kyselyt suunniteltiin siten, että osa kysymyksistä oli samat molemmissa kyselyissä ja aineistot siten vertailtavissa.

Panelisteiksi valittiin yli 25-vuotiaita elämäntapa-asumisesta vähintään jossain määrin kiinnostuneita uusmaalaisia, joista vähintään puolet tuli olla lapsiperheitä. Webpaneelin vastaajamäärä oli 710. Harava-karttakysely puolestaan koostui kahdesta osasta, yrittäjille ja asukkaille suunnatuista kysymyksistä. Harava-kyselyä markkinoitiin Facebook-markkinoinnin avulla mm. lemmikeistä ja puutarhanhoidosta kiinnostuneille käyttäjille sekä jakamalla tietoa kyselystä hevosharrastajien foorumeille. Kyselyyn vastasi yhteensä 850 henkilöä, joista 419 teki kyselyn loppuun asti. Analysoinnissa on huomioitu kaikki vastaukset. Kaikista vastaajista 42 vastasi vain yrittäjän roolissa, 161 sekä yrittäjän että asukkaan roolissa ja loput 647 asukkaan roolissa.

Webpaneelistien näkemyksissä Tuusula mielletään luonnonläheisenä sekä maaseutumaisena. Tuusulan hyvin tuntevat panelistit tuovat lisäksi esiin asuinympäristön turvallisuuden, terveellisyyden sekä puhtauden. Harava-kyselyn vastaajat sekä Tuusulan tuntevat webpanelistit suhtautuvat Tuusulaan keskimääräistä positiivisemmin. Tulevassa suunnittelussa ja markkinoinnissa keskeistä onkin tunnistaa erilaiset asenneryhmät. Tulosten valossa Hevoskylä on yksi keino vahvistaa positiivisia mielikuvia ja toteuttaa edistyksellistä ja elinvoimaista Tuusulaa.

Webpaneeli tukee ennakkokäsitystä siitä, että hevosharrastajat suhtautuvat hevoskylä-konseptiin korostuneen positiivisesti. Myös lapsiperheet viestivät uskosta hevoskylän vetovoimaan: tuloksista nousee esiin potentiaali turvalliseen, lapsille hyvään kasvuympäristöön, jossa yhdistyy kaupunkimaisuus ja maalaismaisuus.

Hevoskylä synnyttää positiivisia mielikuvia. Vaikka Harava-kyselyssä hevoskylään positiivinen suhtautuneet suhtautuminen on ylikorostunutta vastaajajoukon koostuessa pääasiassa hevosharrastajista, antaa webpaneeli-kyselyn tulokset hyvän vertailukohdan. Mahdollisuudet lisätä kiinnostavuutta ja parantaa mielikuvaa esimerkiksi Tuusulan edistyksellisyydestä ovat hyvät. Vaikuttaa siltä, että Tuusulan hevoskylälle saattaisi olla kysyntää myös hevosia harrastamattomien keskuudessa.

Hevoskylässä monipuoliset harrastamisen mahdollisuudet korostuvat: parhaimmillaan hevoskylä tarjoaa mahdollisuuksia hevosihmisille mutta myös muille. Esimerkiksi koiraharrastus, vapaamuotoisen liikkumisen harrastaminen sekä käden taidot ja kulttuuri korostuvat. Alueen ensimmäiset asukkaat vaikuttaisivat kuitenkin tulevan hevosharrastajista ja –yrittäjistä.

Nykyasumisessa yksi suurimmista koetuista epäkohdista liittyy asunnon ulkoympäristöön, kuten pihaan. Tähän hevoskylä voi tarjota monia vaihtoehtoja monipuolisen ja viihtyisän lähiympäristön muodossa. Hevoskylä voi myös helpottaa työ- ja harrastematkojen järjestämisessä, joihin kuluva aika koetaan arkea hankaloittavana.

Mahdollisuudet onnistuneeseen hankkeeseen ovat olemassa. Hevoskylä vaikuttaisi lisäävän kunnan edistyksellisyyttä.

 

 

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s